keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Thornbridge Brewery osa 3: Eldon

Thornbridge Eldon Bourbon Oak Imperial Stout

Thornbridge Eldon on imperial stout, jonka valmistuksessa on käytetty demerarasokeria ja kypsytyksessä puolestaan bourbonissa uitettuja tammilastuja. Nimensä olut on saanut Eldon Hole'sta, noin 60 metriä syvästä montusta, joka on yksi Peak Districtin alueen "seitsemästä ihmeestä". Sen kummempaa tietoa ei tästäkään oluesta löytynyt, mutta sitten itse asiaan, eli oluen kimppuun.

Lähes musta, hyvin tummanruskea ja kevyesti punertava olut kaatuu lasiin kohtalaisesti vaahdoten. Päälle muodostuu hieman maitokahvia vaaleamman sävyisen ruskea, tiivis ja pienikuplainen, parin sormen paksuinen vaahtokruunu. Se laskeutuu hiljalleen ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle ja jättää jälkeensä pitsiä lasin reunoille. 

Tuoksu tarjoilee paahteisia ja vaniljaisen tammisia sekä miellyttävän bourbonmaisia vivahteita. Paahteisuus tuo mieleen maltaat, kahvin ja ruisleivän, minkä lisäksi tuoksusta erottuu hieman suolaista lakritsaa, suklaata ja karamellia sekä tummaa, pannulla sulanutta sokeria. Humalointi ei juurikaan paistattele runsaiden aromien joukosta ja oluen lämmetessä esiin nousee hieman tummaa siirappia. Kuitenkin kaikinpuolin tasapainoinen ja herkullinen tuoksu.

Hyvin kermainen ja pehmeä, paahteisen maltainen, karamellinen ja vaniljaisen tamminen ensimaku. Bourbonissa uitetut tammilastut tuovat oman miellyttävän jenkkiviskimäisen vivahteen myös maun puolelle, minkä lisäksi kieleltä löytyy paahteista kahvia, espressoa, ruisleipää ja ruislimpun rapeaa kuorta, tummaa suklaata, hieman makeaa kaakaota ja lakritsaa, tuntuupa paahteisuus välillä hieman kärähtäneeltäkin. Humalointi on aromien osalta melko kevyttä ja tuo mieleen lähinnä tummat hedelmät, mutta katkeroita löytyy sen sijaan mukavasti alusta aina viipyilevään loppuun, mikä tuo hyvää vastapainoa makeille sävyille. Suutuntumaltaan täyteläinen ja varsin tukevarunkoinen olut tuntuu kielellä hyvin tasapainoiselta, kermaiselta ja aavistuksen tahmaiselta. Hiilihappoja on maltilllisesti ja kuplat ovat pehmeitä. Alkoholi tuntuu lopussa hieman lämmittävänä ja viipyilevä, loppua kohden kuivahtava jälkimaku tarjoilee paahteista mallasta ja maitosuklaata, häivähdyksiä kahvista ja bourbonista.

Eldon oli ensimmäinen maistamani Thornbridgen olut ja aiheutti tarpeen tutustua paremmin panimon tuotteisiin. Se on tasapainoinen ja maukas imperial stout, jossa bourbontammilastujen tuomat viskin, vaniljan ja tammen aromit ovat integroituneet hienosti osaksi kokonaisuutta, eivätkä jää liiaksi piiloon tai ole liian hyökkääviä. Olut on mielestäni neljän euron hintaiseksi erinomainen, edullinen ostos.

Kouluarvosana: 9 Loistava Imperial Stout.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen - tasoiseksee edullinen. 

Jotain pientä infoa:

Alue: Englanti, Derbyshire, Bakewell
Oluttyyppi: Imperial Stout
Maltaat: N/A
Humalat: N/A
Alkoholi: 8,0%
Pullo: 0,33 l

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti